Yhdessä Itämeren puolesta
Viking Line tahtoo toimia omalta osaltaan parhaalla mahdollisella tavalla elinvoimaisemman ja puhtaamman Itämeren saavuttamiseksi. Tähän kuuluu muun muassa yhteistyötä muiden samojen tavoittedien puolesta taistelevien tahojen kanssa. Näistä Yksi on Baltic Sea Action Group (BSAG).
BALTIC SEA ACTION GROUP (BSAG) “TYÖNANTAJANA ITÄMERI”
Itämeri ei voi odottaa: yksi maailman saastuneimmista meristä on saattohoidon kynnyksellä, ja se tarvitsee konkreettisia toimia heti. Ongelmat liittyvät erityisesti rehevöitymiseen sekä merenkulun ja vaarallisten aineiden riskeihin ja haittoihin.
Itämeren ympärysmaat ovat yhdessä sopineet toimintasuunnitelmasta Itämeren hälyttävän tilanteen korjaamiseksi. Tämä suunnitelma on kirjoitettu HELCOMin (Helsinki Comission for protecting the Baltic Sea) Baltic Sea Action Planin muotoon. Suunnitelma Itämeren ekologisen tilan parantamiseksi on siis olemassa ja nyt tarvitaan käytännön tekoja.
KAIKKI YHTEISKUNNAN ERI TASOT ON TUOTAVA MUKAAN
Baltic Sea Action Group (BSAG) on 2008 perustettu puolueeton säätiö, jonka tavoite on tuoda yhteen kaikki Itämeren pelastamiseksi tarvittavat toimijat, myös korkeimmalla poliittisella tasolla. BSAG korostaa, että kaikkia yhteiskunnan tasoja tarvitaan, jotta Itämeren tila saadaan parannettua kestävästi ja tehokkaasti. BSAG tekee rakentavaa, ratkaisukeskeistä yhteistyötä eri viranomaisten sekä yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa.
BSAG:n päätoimipaikka on Helsingissä, Suomessa mutta toiminta yltää kaikkiin Itämeren ympärysmaihin. Lähtökohtana on, että kaikki tekevät Itämeren hyväksi sitä, minkä parhaiten osaavat. Parhaimmillaan työ Itämeren hyväksi hyödyttää myös siihen sitoutunutta organisaatiota.
BSAS -PROSESSI JATKUU PIETARISSA
Esimerkkinä kattavasta yhteistyöstä BSAG järjesti yhdessä Suomen presidentin ja pääministerin kanssa Baltic Sea Action Summitin (BSAS) Helsingissä helmikuussa 2010. Julkilausumien sijaan tässä kokouksessa Itämeren maiden päämiehet sekä yli 140 yritystä tai tahoa sitoutuivat konkreettiseen työhön Itämeren hyväksi. Tehtyjä sitoumuksia lunastetaan parhaillaan. Seuraava Baltic Sea Action Summit järjestetään Pietarissa 2013.
BSAG seuraa jo tehtyjen sitoumusten toteuttamista ja jatkaa uusien keräämistä ja kehittämistä. Tällä hetkellä sitoumuksia on jo yli 200. Kaikki sitoumukset on nähtävillä osoitteessa http://www.bsag.fi/en/commitments/Pages/All-Commitments.aspx
Baltic Sea Action Group BSAG / Elävä Itämeri säätiö
Yrjönkatu 23 A 7, FI-00100 Helsinki, Finland



Aikajana












Kommentit